Jari Schuurman: “Asentaja oli erittäin tunnollinen ja tarkka. Hän on pitänyt meidät ajantasalla asioista”

Jari Schuurman on teetättänyt saunaremontin Saunatohtorilla. Vuonna 1959 valmistuneessa rintamamiestalossa pesutilat olivat vielä alkuperäisessä kunnossa, ja perheen nuorempi väkikin alkoi jo haluta toimivampia tiloja. Sanomalehti Keskisuomalaisen juttu Saunatohtorista olikin jäänyt Schuurmanin mieleen, joten firman valinta oli helppo.

Ostimme noin 10 vuotta sitten vuonna 1959 valmistuneen talon, jossa saunatilat kaipasivat kovasti modernisointia. Junioritkin alkoivat jo vähän painostaa, että toimivammat tilat olisi saatava.

Kun tällaista vanhaa saunaa lähtee remontoimaan, on luvassa aina jotain yllätyksiä. Etsimme sellaista tekijää, joka ottaisi homman kokonaisvaltaisesti hoitaakseen, aina lattiaviemäreistä sähkötöihin asti. Keskisuomalaisessa oli jokin tarina Saunatohtorista, kun firma aloitti täällä Jyväskylässä. Se lehtijuttu jäi mieleen.

Saunatohtorin asiantuntevaan toimintaan on Schuurman perheineen ollut erittäin tyytyväisiä, ja naapuritkin ovat vakuuttuneet firman kädenjäljestä.

Emme ole mitään asiantuntijoita tällaisessa, joten sitä lähdimme nimenomaan hakemaan. Saunatohtorilla reagoitiin nopeasti ja mukavasti, ja saimme suunnitelmaan ja layouttiin paljon vinkkejä ja apua. Heidän tekemänsä 3D-kuvat ratkaisivat pitkälti päätöksen.

Palvelu on ollut asiantuntevaa, ja meillä remonttia tehnyt asentaja oli erittäin tunnollinen ja tarkka. Hän on pitänyt meidät ajantasalla asioista, ja yhdessä olemme neuvotelleet jos jotain on tullut vastaan.

Naapureitakin on tässä käynyt katsomassa työn edistymistä. Kun ovat päässeet paikan päälle katsomaan työn jälkeä, niin ovat kyllä olleet vakuuttuneita Saunatohtorin toiminnasta. Ovat sanoneet, että hyvältähän tuo näyttää. Ja mekin olemme tyytyväisiä – jälki on sellaista, kuin oli meillä mielessäkin.

Pyydä ilmainen suunnitelma omien sauna- ja kylpytilojesi uudistamisesta täältä>>

Kategoria(t): Kokemuksia Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.