Sirpa ja Jouko Rossi: ’’Entinen epäkäytännöllinen kylpyhuone on nyt toimiva kokonaisuus.’’

Saunatohtori toteutti Sirpa ja Jouko Rossille uudet sauna- ja kylpyhuonetilat. Kaikki vanha lattiasta kattoon purettiin pois. Remontin toteuttajan valinnassa vaikutti tuttavan suosittelun lisäksi kotimaisuus.

Asuntomme on vuodelta 1987 ja kylpyhuone sekä sauna olivat pientä pintaremonttia lukuun ottamatta alkuperäisessä kunnossa. Myös vanhan vesieristyksen kunto askarrutti. Remonttia oli pohdittu jo jonkin aikaa ja nyt eläkkeelle siirtymisen myötä löytyi aikaa ja innostusta remontin toteuttamiseen. Tuttavaltamme kuulimme Saunatohtorista, otimme heihin yhteyttä ja sovimme tapaamisesta myyntiedustajan kanssa.”

Huolellisen suunnittelun ja piirrettyjen 3D-havainnekuvien pohjalta tehdyn uudistuksen myötä uusista tiloista saatiin toimiva kokonaisuus. Asentajan ammattitaitoinen toiminta remontin aikana keräsi kiitosta.

Suunnittelimme remonttia keittiön pöydän ääressä yhdessä edustajan kanssa. Saimme häneltä hyviä vinkkejä omiin näkemyksiimme ja päinvastoin. Saamamme 3D-kuvat havainnollistivat hyvin tulevan lopputuloksen, suunnitelma vaikutti hyvälle.

Remontti sujui pientä kuivatusta lukuun ottamatta aikataulussa. Tästä mahdollisesta viivytyksestä keskustelimme jo suunnittelukäynnin yhteydessä, etukäteenhän ei voi tietää, mitä vanhaa purettaessa löytyy. Saunasta ja kylpyhuoneesta tuli toiveidemme mukaiset, Entinen epäkäytännöllinen kylpyhuone on nyt toimiva kokonaisuus huomioiden myös pyykkihuolto.

Asentaja oli tunnollinen ja ammattiylpeyttä omaava, piti meidät koko ajan kartalla työvaiheiden kulusta. Vuorovaikutus hänen kanssaan mutkatonta. Myöskin purku-, sähkö- ja putkityöt sujuivat ongelmitta. Purkujätteet vietiin aina työpäivän päätteeksi pois.

Voimme lämpimästi suositella Saunatohtoria muillekin vastaaviin remontteihin.

Varaa veloitukseton suunnittelukäynti nyt!

Olen kiinnostunut myös 3D-suunnitelmasta

Kategoria(t): Kokemuksia Avainsana(t): , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.